Viimeinen Huili katsoo eteenpäin

Kaikkien aikojen viimeinen Huili on nyt ilmestynyt. Se on haikeaa niin meille tekijöille kuin monille teistä lehden uskollisista seuraajista.

”Hui­lin kautta auke­si minulle aivan uusi maailma”, kertoi eräs lukija, kun kysyimme, mitä lehti on teille merkinnyt. ”Saitte käynnis­tettyä minussa muutoksen monella tapaa, aion vaalia sitä.”

Palaute ei olisi voinut olla kauniimpaa – kiitos siitä. Vaikka Huili-lehti jää nyt historiaan, muutos ei saa pysähtyä.

Siksi myös Huilin viimeinen numero katsoo vankasti eteenpäin. Lehdessä Huilin pitkäaikaiset tekijät kertovat, missä ympäristöasioissa heidän mielestään nyt mennään ja mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Ainakaan ei voi jäädä paikoilleen, vaan jokaisen täytyy toimia, vaatia ja välittää!

”Huili on vuodesta 2010 osoittanut, että ekologinen elämä on hauskaa, helppoa ja kaunista. Kun Huili loppuu, meistä jokainen voi jatkaa sanoman levittämistä. Normeja pitää muuttaa”, toteaa Huilin perustaja Riikka Suominen jutussamme. ”Kestävämpiä ihanteita varten meidän pitää itse hehkuttaa niitä: vegaanisia reseptejä, lähimatkakohteita, vaatteiden korjaamista, aineetonta synttärilahjaa…”

Viimeinen Huili tähyää myös kauemmas tulevaisuuteen. Mitä tapahtuu työelämälle, kun radikaalit päästövähennykset myllertävät kokonaisia toimialoja? Sitä pohditaan yhdessä Sitran Mikko Dufvan ja BIOS-tutkimusyksikön Tero Toivasen kanssa. Työ muuttuu ja sitä katoaa, mutta samalla syntyy uutta.

”IPCC:n tuoreimman raportin valossa on selvää, että elämme ratkaisevia vuosia ihmiskunnan historiassa. Entä jos sen näkisikin mielekkäänä haasteena? Jos ihmisen keskeinen motiivi tehdä työtä olisikin uuden tulevaisuuden luominen”, juttumme päätyy kysymään.

Tässäkin numerossa tarjoamme myös tuttuun tapaan vinkkejä ekoelämään ja elämyksiä arkeen: itse tehtyjä soijakynttilöitä, vegesuklaata, ihania pikkunaposteltavia sekä muun muassa luottokuvaajamme Raisa Kyllikki Rannan huikean kauniin kuvaesseen takapihan pihlajasta.

Lehden on päätoimittanut Anna Tommola ja ulkoasusta vastaa Penni Osipow. Kiitokset lehden sisällöstä kuuluvat lisäksi upealle, innostuneelle avustajajoukollemme. Tähän on hyvä päättää. Tervetuloa mukaan huilimaan, vielä kerran!

Huilin viimeinen numero ilmestyi 5.12. Osta lehti itsellesi verkkokaupasta tai jälleenmyyjiltä.
Pst. Verkkokaupassa on edelleen saatavilla myös Huilin vesiaiheinen vuosikalenteri 2019 sekä lehden vanhoja numeroita ja teemaoppaita.

Lue lisää Huilin lopettamisesta: Huili sanoo hyvästit.

Kommentoi