Täytyy toimia – oli toivoa tai ei

Ilmastovanhemmat on kansalaisjärjestö, joka on tarkoitettu kaikille ilmastonmuutoksesta ja maailman tilasta huolestuneille. Puheenjohtaja Sampo Koistinen uskoo poliittiseen vaikuttamiseen ja yhdessä tekemiseen.

Teksti Meri Nykänen, kuva Raisa Kyllikki Ranta

Millainen järjestö Ilmastovanhemmat on?
”Haluamme tuoda tavallisen ihmisen äänen kuuluville ja näyttää, että yhteiskuntamme on täynnä huolestuneita ihmisiä, jotka haluavat radikaaleja toimenpiteitä ilmastonmuutokseen puuttumisessa. Vaadimme ilmastonmuutoksen torjumiseen rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan.
Haluamme tuoda esiin, ettei muutaman aktiivin tekemä elämänmuutos riitä vaan tarvitaan poliittisia päätöksiä. Siksi lobbaamme, osallistumme keskusteluun ja vaikutamme suoraan päättäjiin. Ilmastovanhempiin voivat tulla mukaan kaikki, jotka ovat huolissaan seuraavien sukupolvien tulevaisuudesta.”

Voiko yksi ihminen tehdä jotain?
”Se on vähän väärä kysymys, sillä yksi ihminen ei pelasta maapalloa. Vaikka kaikki maailman ihmiset jättäisivät ne muovipussit ostamatta
ja lopettaisivat lentämisen, se ei pysäytä ilmastonmuutosta. Pitäisi miettiä, löytyykö energiaa myös laajempaan ilmastoliikkeeseen liittymiseen. Vaikuttaminen toki vaatii ihmiseltä jotain. On kuitenkin palkitsevaa, kun on osa ratkaisua eikä osa ongelmaa.
Se että tekee henkilökohtaisia valintoja siksi, että haluaa vaikuttaa ilmastonmuutokseen, on kaunis asia ja tuo elämään moraalista selkeyttä. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä.”

Miksi moni kuitenkin tuskailee juuri henkilökohtaisten valintojensa kanssa?
”Taustalla on hyvin individualistinen ajatus ihmisestä kuluttajana. Olemme kuitenkin enemmän kuin kuluttajia. Esimerkiksi ihminen, joka kirjoittaa mielipidekirjoituksen tai keskustelee kansanedustajan kanssa, käyttää valtaa. Valtaa on käytettävä, sillä muussa tapauksessa annamme sen jollekin muulle. Rakenteellisten muutosten ajamiseen tarvitaan yhteisiä liikkeitä. Tarvitaan myös ihmiskuvan muutos ja pohdintaa siitä, mitä varten olemme täällä. Löytyisikö elämän runsaus muusta kuin jatkuvasta kuluttamisesta, esimerkiksi vapaa-ajasta ja yhteisöistä?”

Onko meillä toivoa?
”Kysymys toivosta on vaikea: välillä näyttää, että toivoa on, ja välillä taas ei. Olisi hyvä päästä toivon tuolle puolen. Se, onko toivoa vai ei, ei ratkaise sitä, kannattaako toimia vai ei. Joka tapauksessa täytyy toimia. Ilmastovanhemmat järjestävät Toivokerhoja, joissa omaa ahdistustaan voi purkaa. Idea on löytää ihmisiä, jotka jakavat saman surun ja huolenpidon.”

Miksi jotkut sitten eivät ole huolissaan? Ja mitä jokaisen vanhemman olisi hyvä miettiä? Lue haastattelu loppuun kesä-Huilista 2018.

Osta lehti omaksi! Huilin verkkokaupassa on kesäale 31.8. asti!

Kommentoi