Omin jaloin eteenpäin

Terveystiedon- ja liikunnanopettaja Alex Bodson, 49, kannustaa liikkumaan lihasvoimalla.

”Siellä se auto mätänee pihassa. Vain joku 7000 kilometriä vuodessa tulee sillä ajettua ja sekin pääosin mökkireissuilla.

Töihin kuljen pyörällä säästä riippumatta. Jos sataa ja vaatteet kastuvat, niin töissä voi aina vaihtaa. Pyöräilessä herääkin kunnolla, toisin kuin metrossa.

Työmatka ei edes nopeutuisi monella minuutilla, vaikka metron ottaisinkin. Myös kaupungilla yksin liikkuessa pyörä on usein se nopein vaihtoehto. Julkisia tulee käytettyä vain, jos lasten kanssa mennään jonnekin.

Jos jotain olen oppinut triathlonin harrastajana ja terveystiedon- ja liikunnanopettajana, niin sen, että jokainen askel, jonka otat omin jaloin, on plussaa. Oli se sitten vaikka sitä, että työmatkan tai koulumatkan kulkee mieluummin jaloin tai pyörällä kuin bussilla tai autolla. Joskus käveleminen tai pyörällä kulkeminen saattaa yllättää olemalla se nopeampi vaihtoehto. Ja onhan se tietysti myös se ekologisempi vaihtoehto.

Pienetkin asiat auttavat – ne lyhyemmätkin pätkät. Se tuo jaksamista ja hyvinvointia.

Liikunta on ilma, jota hengitämme. Ainoa kerta kun sitä helppoa, pientä arkiliikuntaa ei kannata tehdä, on silloin, kun elimistö ei ota sitä enää vastaan.

Jos viikon käyttää omia jalkojaan tavallista enemmän, niin varmasti kokee itsensä virkeämmäksi. Se on aina hyvä, jos oma toiminta saa aikaan jotain. Saarnata en halua, mutta jos joku tästä inspiroituu, niin se on vaan plussaa.”

Ville Soinila ja Valtteri Vine

Juttu on osa Kallion lukion mediakurssilaisten harjoitustyönään toteuttamaa juttusarjaa, jossa haastatellaan erilaisia ihmisiä arjen ekoteoista tai työstä ympäristön parissa.

Kommentoi