Lukijatutkimuksen tulokset

Kuvankaappaus 2015-3-4 kello 1.43.43 PM Vuoden 2014 viimeisessä numerossa pyysimme teitä lukijoita vastaamaan kyselyyn, jossa kartoitettiin miten me täällä Huilissa olemme onnistuneet täyttämään odotuksenne. Tutkimukseen vastasi yhteensä 89 ihmistä. Kiitos kaikille! Tässä yhteenveto vuoden 2014 lukijakyselyn tuloksista, olkaa hyvät!


Näissä olemme onnistuneet

Huilia kuvailtiin mm. seuraavilla tavoilla:
  • erilainen, havainnoillistava, innostava, tiedottava
  • upean kaunis, mutta samalla maanläheinen ulkoasu
  • Huili keskustelee tärkeistä asioista, mutta sopivan kevyellä tapaa, että Huilin lukeminen tuntuu edelleen viihteeltä ja mielta piristävältä
  • Huili ei syyllistä, Huili esittelee! Huili on kaunis. Huilista löytää uutta.
  • Kiinnostavia juttuja asioista, joista muut lehdet eivät kirjoita. Lehti on kaunis ja sitä on miellyttävä lukea. Nykyään lehdissä on paljon pelkkiä ”silppujuttuja” ja siksi on ihanaa, että Huilissa on oikeita artikkeleja!
  • Maanläheisiä, kiireettömiä ja jokapäiväisiä aiheita. Arkea.
  • Kaikki lehdessä on omien arvojeni mukaista, mainoksia myöten!
  • Rohkeasti arvoistaan kiinnipitävä. Visuaalisesti kaunis.
  • Huili on ainut laatuaan, innostava, inspiroiva, kaunis, ajatuksia herättävä ja paljon muuta ihanaa.
  • Lähes kaikki Huilin käsittelemät asiat ovat minulle tärkeitä: Kotimaisuus, pienyrittäjyys, visuaalisuus, kädentaidot, ”downshiftaus”, niiden pienten asioiden tärkeys, sekä hyvä ja laadukas ruoka ja tietoa raaka-aineista. Ja ennen kaikkea kattokäsitteenä oleva ekologisuus. Luonto kokonaisuudessaan on minulle tärkeä. Huilin tulokulma (monesti vakaviinkin asioihin) pysyy kuitenkin positiivisena ja rentona.
  • Asiallista, kriittistä mutta positiivissävytteistä juttua ihmisille jotka pyrkivät elämään kestävän kehityksen periaattein. Samalla tiedostetaan se, että emme elä siilossa vaan vallitseva markkinatalous ’rulettaa’.
  • Asiantuntevia juttuja erilaisista näkökulmista kestävään elämäntapaan. Kerrassaan loistava visu, ihana tuntu.
  • Huili on painavaa asiaa keveässä paketissa. Maailman parannusta hyvällä temmolla, ei surkutellen. Sortumatta kuitenkaan ärsyttävään hymistelyyn tai tekopirteyteen. Freesi layout ja hyvännäköinen paketti muutenkin.
  • Se on nimensä mukainen lehti, jota ei raaski heti kerralla tsekata kokonaan läpi. Haluan säästää herkuttelua ja huilihetkiä eri päiviin. En muista, milloin jokin lehti olisi näin napannut. IHANA!
  • Ei liian hippi, vaan juuri sopivasti.

Näistä aiheista toivottiin selvästi eniten lisää juttuja

  1. ekomuoti
  2. kasvissyönti ja ruoka
  3. luonnonkosmetiikka ja kauneus
  4. maalla eläminen ja omavaraisuus
  5. henkilöt
  6. retkeily, luonto, vaellukset, ekomatkailu
  • lisäksi toivottiin juttuja mm. ekoyhteisöistä, kulttuurieroista Suomen sisällä, vaihtoehtoisista elämäntavoista, omavaraisuudesta kaupunkioloissa, lasten hankkimisen järkevyydestä, askeesista, minimalismista, pesuaineiden kemikaaleista, ihmisoikeuksista, tuunausvinkkejä, Tampereen Annikin puutalokorttelista ja kirpputoreista.

Tätä sisältöä saisi olla vähemmän

  • Helsinki-keskeisyys – kiinnostavaa olisi myös kuulla enemmän mitä muissa maakunnissa tehdään ja mitä palveluja heillä on tarjota.
  • Joskus ärsytti Helsinki-keskeisyys, mutta ei se enää viimeisessä Huilissa näy:)
  • Käsityöt, kasvissyönti ja kodinhoito
  • Itse en ole niinkään kiinnostunut ”hippeilystä”, lemmikkieläimistä ja niiden oikeuksista (kotitalouseläimet on eri juttu).
  • Tuotemainoksia on jonkin verran…ymmärrän kyllä, jos lehti saa niistä sponsoriapua. Tällä asialla on kaksi puolta: jos pitää kuluttaa, niin mieluiten kuluttaa sitten ympäristöystävällisempiä tuotteita.
  • Ehkä minun makuuni vähän turhan paljon ”näpertelyä” eli askartelua.
  • Lisää juttuja muistakin aiheista kuin ravintolat ja kuluttaminen. Ehkä rohkeampaa kannanottoa joissakin asioissa, vaikka syyllistämätön linjanne onkin hyvä.
  • Voisi olla vähemmän koukuttava?;)

Tämän jutun muistan / tästä erityisesti pidin

  • Miksi valtio tyrkyttää lihaa
  • Ilahduin suuresti uusimman Huilin pikkukodeista. Kotimaan matkailuvinkit ovat myös kivoja. Ei ole vielä tullut vastaan juttua, joka EI olisi ollut kiinnostava ja hyvä.
  • En ole ikinä tajunnut vesivessoja ja jutun avulla sain paasata asiasta koko kesän:D
  • Muistan Kupillinen unelmaa -jutun hyvin lehdestä 3/2014. Minua kiinnostaa tavallisten ihmisten toteuttamat unelmat.
  • Ekologiset start-up-firmat. Mielenkiintoista tietää, mitä kehitellään ja on jo saatu tehtyä (esim. jätehuollon sovellus). Tällaisista asioista ei itse tulisi otettua selvää.
  • Tykkään hirveästi kädentyöläisiä ja heidän palveluitaan esittelevästä Teetä se itse- juttusarjasta. Olen saanut monta ahaa-elämystä niistä, koska olen aina luullut että teettäminen on sikakallista.
  • Uusimman numeron vegaaniruokapohdinta oli mielenkiintoinen!
  • Mieleen jäänyt esim. joskus aiemmin lehdessä ollut juttu lemmikkieläinten pidon ekologisuudesta.

Pitävätkö nämä väitteet Huilista paikkansa:

  • Yli 90 prosenttia lukijoista saa Huilista uusia ideoita.
  • Noin joka toinen lukija vierailee säännöllisesti myös Huilin kotisivuilla.
  • 95 prosenttia pitää Huilin taittoa kauniina.
  • Kolme neljäsosaa kokee, että Huili ei syyllistä.
  • Yli 90 prosenttia suosittelee Huilia mielellään ystävilleen.
  • Yli 90 prosenttia saa Huilista uutta tietoa.
  • Yli 90 prosenttia sanoo, että Huili erottuu muista lehdistä.
  • 83 prosenttia säästää lukemansa Huilit.
  • Huilissa on paljon kirjoitusvirheitä, ajattelee 5 prosenttia lukjoista.
  • Lehden tilaushintaa (35/50€) pitää kalliina 35 prosenttia lukijoista.
  • Huilin ekologinen painotapa ja paperi on tärkeää yli 90 prosentille lukijoista.

 

Lämmin kiitos kaikille lukijatutkimukseen vastanneille. Näin suora ja avoin palaute on itsenäiselle kustantajalle ja pienelle toimijalle tärkeää. Se otetaan hymyssä suin vastaan. Kiitos, kun olette mukana ja autatte meitä tekemään entistä parempaa lehteä! Teistä jokainen on tärkeä!

Palautetta voi laittaa jatkossakin toimitus[a]huililehti.fi

 

Kommentoi