Katalat pienet mikrokuidut

piirroskuvitus kuiduista

Mikromuoveista on puhuttu ja kirjoitettu viime aikoina paljon, esimerkiksi edellisessä Huilissa. Mutta mitä ovat vaatteista irtoavat mikrokuidut?

Teksti Rinna Saramäki

Vesistöistä löydetyt mikromuovit näyttävät lähikuvassa kauniilta ja koristeellisilta kuin jalokiviltä. Ei ensivilkaisulla arvaisi, että niihin on keräytynyt ympäristömyrkkyjä ja että ne vahingoittavat niitä ruuaksi luulevia meren pieneliöitä. Merien mikromuovisaaste on hiljattain havaittu ympäristöongelma, joka nimettiin vasta 2004. Ilmiö tuli tutuksi hammastahnojen ja kasvonpuhdistustököttien muovisia mikrohelmiä vastustavien kampanjoiden myötä.

”Yksi suurimmista vesistöjen saastuttajista”, varoittaa Greenpeace kampanjassaan kosmetiikan mikrohelmistä.

Kerrankin ympäristöuhkan torjuminen kuulostaa helpolta! Luovutaan mikrohelmistä, ja mikromuoviongelma ratkeaa. Valitettavasti tälläkään kertaa ratkaisu ei ole näin yksinkertainen.

Mikrohelmet kosmetiikassa voi kaikin mokomin kieltää, ei niistä luonnolle ainakaan hyötyä ole, mutta mikromuoviongelmaan vaikutus on minimaalinen. Norjan ympäristöministeriön tutkimuksen mukaan kosmetiikan mikrohelmet muodostavat tuskin promillea merien mikromuovista.

Suurin mikromuovin lähde on norjalaistutkimuksen mukaan autonrenkaiden kuluminen, toisena laivojen maalit.

Myös pieneksi pilkkoontunut ”tavallinen” muoviroska on huomattava mikromuovin aiheuttaja.

Mikromuoveista huolestuneen sopii siis yleistä kosmetiikan mikromuovikieltoa odotellessa suosia Joutsenmerkittyä kosmetiikkaa, jossa mikromuoveja ei ole, mutta ennen kaikkea noukkia muoviroskat rannoilta ja vähentää autolla ajoa.

 

Fleecen vaarat

Entä sitten fleecestä pyykissä irtoavat mikrokuidut, joita on kovasti myös kauhisteltu?

”Jokaisella pesukerralla fleece-vaatteesta irtoaa 1900 mikromuovikuitua – kaloja tämä ei lämmitä”, ilmoitti Kemikaalitutka. Tällä kertaa syytä huoleen on enemmän.

Paitsi pörröisestä fleecestä, myös muista kankaista irtoaa pestessä kuituja, jotka ovat niin pieniä, että osa niistä solahtaa vedenpuhdistamoiden läpi ja päätyy vesistöihin.

Ne ovat ilmeisesti eliöille vahingollisempia kuin muun muotoinen mikromuoviroska ja erityisen hanakoita leviämään ympäristöön.

Kilometrien syvyydestä noudettujen merenpohjan eliöiden ruuansulatuksesta löydetyt mikromuovit olivat tuoreessa selvityksessä kaikki nimenomaan kuituja.

Mikrokuituja on löytynyt paitsi valtameristä myös sisävesistä.

Itä-Suomen yliopiston tekemässä tutkimuksessa Kallaveden vedestä, jäästä ja pohjasedimentistä löytyi mikromuovia, josta reilusti yli puolet oli kuituja.

Mikrokuituja on hautautunut jopa pohjoisnavan jäähän ja lumeen, eikä mikrokuitusaaste rajoitu vain vesistöihin, niitä leijailee pariisilaistutkimuksen mukaan kaupunki-ilmassa huomattavia määriä.

 

Mistä mikrokuituja irtoaa?

Mikromuovien tutkimus on partikkelien pienen koon takia vaivalloista. Niiden erottelu hiekasta ja muusta luonnonaineksesta vaatii sitkeyttä. Näytteet kontaminoituvat helposti tutkijoiden vaatteista ja huonepölystä, jos varotoimenpiteitä ei noudateta tarkkaan. Kuitunäytteiden materiaalia tunnistetaan rikostutkintaan kehitetyillä metodeilla, sillä seikkailtuaan viemäreissä ja kenties katkojen tai merimakkaroiden vatsassa pikkuruinen kuidunpätkä on niin kulunut, että tavallisella mikroskoopilla on hankala – jos ei mahdoton sanoa – mitä materiaalia se on.

Suurin osa tutkimuksissa löydetyistä mikrokuiduista on polyesteriä, josta fleecekin on tehty. Muitakin synteettisiä kuituja löytyy: akryyliä, polypropeenia ja polyamidia. Pitäisikö siis siirtyä luonnonkuituvaatteisiin?

Sekään ei mikrokuitusaastutusta pysäytä, sillä osa mikrokuituroskasta ei olekaan muovia. Pariisin ilmasta siivilöidyistä kuiduista puolet oli puuvilla tai villaa. Välimeren pieneliöiden vatsalaukusta on kaiveltu kirkkaanvärisiä viskoosikuituja, joita löytyi myös Pohjoisnavan jäästä. Samaten Kallaveden kuituroskan joukossa oli luonnonkuituja.

”Tiedetään jo arkikokemuksenkin perusteella, että kaikkia mahdollisia materiaaleja päätyy aina jostain kautta vesistöön hajoamaan. Miten ne siellä käyttäytyvät, vaatii vielä tutkimusta”, sanoo mikromuovia järviekosysteemissä tutkiva Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta.

Aalto-yliopiston tutkija Julia Talvitien mukaan luonnonkuiduilla voi olla samankaltaisia vaikutuksia vesiluonnossa kuin keinokuiduillakin, vaikka ne hajoavat luonnossa keinokuituja nopeammin.

Toistaiseksi on selvittämättä, miksi luonnonkuidut ja muuntokuidut eivät maadu – kuten sopisi olettaa – vaan jäävät vesiin pyörimään ja pysyvät koossa vielä pieneliöiden vatsassa. Syy saattaa olla tekstiilien värjäyksessä ja käsittelyssä käytetyissä kemikaaleissa, tai yksinkertaisesti siinä, että vesieliöstön normaaliin ruokavalioon ei selluloosa kuulu.

”Puuvillakuitukaan ei välttämättä sula eliön ruoansulatuksessa, jos sillä ei ole entsyymejä sen sulattamiseen”, Hartikainen kertoo.

 

Pyykkikoneen uumenissa

Mikrokuitutukimusta on tehty myös mikrokuitusaastutuksen alkulähteillä, siis pyykinpesukoneissa. Tutkituista polyesteri-, akryyli- ja puuvilla-polyesteri-tekstiileistä eniten kuituja irtosi akryylistä, vähiten puuvillan ja polyesterin sekoituksesta.

Akryylikuituja löytyykin ympäristötutkimuksissa enemmän kuin sen suhteellisen vähäinen osuus maailman kuitukulutuksesta antaisi olettaa – oman kokemuksen mukaan akryylineuleet nyppyyntyvät sietämättömästi, käy järkeen että osa akryylilangasta karkaavista kuiduista häipyy omille teilleen eikä jää nyppyyn nököttämään.

Tutkimukset pesutapojen, pesuaineiden ja kankaan ikääntymisen vaikutuksesta ovat vielä vähäisiä ja tähänastiset tulokset ristiriitaisia. Yhdessä tutkimuksessa vanhoista fleece-vaatteista irtosi pyykissä enemmän mikrokuituja kuin uusista, toisen mukaan taas kuitujen irtoaminen väheni pesukertojen myötä.

 

Laajemmat ratkaisut

Mermaids Life+ -nimisessä EU:n, ympäristöjärjestöjen ja tekstiiliteollisuuden yhteishankkeessa selvitetään, voisiko mikrokuitupäästöjä ehkäistä esimerkiksi pinnoittamalla langat tai välttämällä kuituja vahingoittavia värjäysmetodeja. Tulokset ja teollisuudelle tarkoitettu opas mikrokuitupäästöjä vähentäviin valintoihin suunnittelussa julkaistaan 2017. Useampikin ryhmä kehittelee pesukoneisiin tehokkaampia filttereitä tai mikrokuituja imeviä pesupalloja, mutta näitä ei ole vielä markkinoilla eikä niiden tehokkuudesta ole toistaiseksi takeita.

Keskitetty mikrokuitujen siivilöinti jätevedenpuhdistamoissa on myös mahdollisuus. Jo nykyisellään jätevedenpuhdistamoissa saadaan kiinni huomattava osa kotitalouksista pesuvesiin karkaavista mikrokuiduista.

”Suomessa mikromuovit poistuvat nykyään arviolta noin 98–99-prosenttisesti jätevedenpuhdistusprosessien aikana. Kaikkea ei kuitenkaan saada kiinni”, kertoo Julia Talvitie.

Puhdistamoita kannattaa kehittää edelleen: ”Jätevedenpuhdistamolla on mahdollista päästä 100-prosenttiseen puhdistukseen mikromuovien kohdalla.”

Vaikka tutkimukset ovat vielä vaiheessaan eikä kotipyykkäjä voi jo omistamiensa vaatteiden mikrokuituirtoavuudesta varmistua, muutama vaatehuoltoon liittyvä niksi mikrokuitujen välttelyyn löytyy.

Jos voit valita tekokuidun ja villan välillä, ota villa, sillä sen voi puhdistaa pakkasessa tuulettamalla.

Akryyli on muutenkin harvoin hyvä valinta vaatteen materiaaliksi, sitä voi saman tien vältellä myös mikrokuitujen takia.

Varmin neuvo mikrokuitusaasteesta huolestuneelle ympäristötietoiselle kuluttajalle on vanha tuttu: pyykkää vain tositarpeen tullen.

1 kommentti

  • Vastaa joulukuu 17, 2016

    Henna

    Hei!
    Toivoisin, että Huilissa oltaisiin vieläkin tarkempana lähdeviittausten kanssa. Esimerkiksi Kemikaalitutka tuskin on itse tutkinut paljon fleecevaatteesta irtoaa mikromuoveja pesukerralla ja muuten luotettavilta näyttävien lähteiden joukossa näytti vähiten luottamusta herättävältä! Ja muista linkeistä yksi ei ainakaan toiminut.
    Muuten hienoa, että olette myös nostaneet asian esiin!

    0

Kommentoi