Harjoitteluun Huiliin?

Huililla on ollut ilo tarjota tähän mennessä harjoittelupaikka kolmelle opiskelijalle. (Kiitos valokuvaajat Kristina ja Iiri  ja muotoilija-Riikka!)

Nämä nuoret naiset ovat olleet huippuja. Esimerkiksi Riikka Mannisen (yhdessä Saana Turusen kanssa, kuvat: Anna Autio) joulukuun lehteen tekemä sisustusjuttu roskalavalöydöistä on ihan mahtava.

 

Työnantajallehan on valtavan hienoa, että näin osaavia ihmisiä saa harjoitteluun ja vielä aivan ilmaiseksi. Moneen koulutukseen kuuluu työharjoittelu, ja niin pitää kuuluakin. Työpaikan hakeminen ilman käytännön kokemusta on todella vaikeaa. Harjoittelupaikasta voi myös myöhemmin tulla ensimmäinen työpaikka tai  freelance-kuvaajan tai -kirjoittajan ensimmäinen asiakas.

Koska Huili ei tosiaan pysty maksamaan palkkaa harjoittelijoille, pyysin Riikkaa kertomaan, mitä arvoa hän näki  harjoittelulla olevan. Tässä Riikan kertomus.

 

Fiiliksiä Huili-rupeaman jälkeen

Ensitapaamiseni Huilin kanssa johti äkkipikaiseen ihastumiseen: ympäristöongelmista ahdistunut muotoiluopiskelija oli välittömästi samalla aaltopituudella Huilin kanssa. Vihdoinkin oli löytynyt media, joka toi kestävän kehityksen esiin juuri sillä oikealla tavalla. Paksut, mattapintaiset sivut ja seesteinen taitto esineellistivät printtimedian tyylillä. Laadukkaat valokuvat ja kuvitukset toivat lisäsäväyksen lehden sisältöihin. Huilin selaaminen lahtelaisessa kirjastossa jätti pitkään kestäneen muistijäljen.

Noin puolen vuoden päästä istuin Huilin toimituksessa keskustelemassa Huilin päätoimittajan kanssa siitä, miten lehteä tulisi kehittää. Olin vastannut Huilin Facebook-sivun työharjoittelijahakuun. Tähän päätökseen oli vaikuttanut usea asia. Olin muotoilijaksi valmistuessani saanut yllättävän stipendin, mikä mahdollisti työaikani lahjoittamisen  merkitykselliseen työhön. Lisäksi olin juuri aloittanut Creative Sustainability –opinnot Aalto-yliopistossa. Oli otollinen hetki hakea mukaan Huilin tiimiin.

Pinnan alla minulla oli paljon turhautuneisuutta kestävän kehityksen hitauteen. Päätin ohjata sen konkreettiseen tekemiseen Huili-lehdessä. Kestävän kehityksen teemat olivat olleet mukana opintopolullani jo muutaman vuoden ajan. Lisäksi olin osallistunut useaan kansainväliseen muotoiluopiskelijoiden kokoontumiseen, joissa haettiin konkreettisia ratkaisuja aikamme ongelmiin. Näin uudestaan ja uudestaan, miten tiedostavia ja innokkaita nämä nuoret olivat. Samalla useissa keskusteluissa sivusimme aina samaa aihetta: miksi muutokset kestävämmän elämäntyylin ja yhteiskunnan saavuttamiseksi etenevät niin tuskallisen hitaasti ja miten asiaan saataisiin vauhtia. Minulle Huili edusti yhtä kiinnostavaa, kotimaista lähestymistapaa tähän ongelmaan.

Perinteisen vaikuttamisen keinot eivät ole tarjonneet nopeita ratkaisuja todellisuuden realiteettien ja markkinatalouden voimien väliseen ristiriitaan. Siksi on luonnollista, että sukupolveni nuoret ammattilaiset tulevat kokeilemaan ennakkoluulottomasti erilaisia vaikuttamisen keinoja. Itse lähdin testaamaan muotoilijalle vähemmän tavanomaista kanavaa eli kirjoittamista. Muotoilijan koulutus oli tarjonnut yllättävän paljon työkaluja toimituksessa tehtävään työhön ja pystyin auttamaan erityisesti visuaalisten sisältöjen tuottamisessa. Tärkein osuus itselleni oli mahdollisuus päästä kommunikoimaan ajatuksiani printtimedian keinoin eli ideoin ja toteutin sisältöä Huiliin.

Tässä iässä ja opintojen tämänhetkisessä vaiheessa on vielä mukavasti tilaa testata kykyjään oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Opiskelijan statukseni kautta minun oli mahdollista saada tästä kokemuksesta myös opintopisteitä, vaikka se oli minulle toisarvoista. Itse koin panokseni enemmänkin yhteisen asian puolesta toimimiseksi. Olen edelleen sitä mieltä, että Huilin toimintaa tulisi kehittää kohti ihmisläheistä kommunikaatiokanavaa, jossa kestävän kehityksen parissa kamppailevat henkilöt saisivat uusia ideoita ja vertaistukea – sekä median kautta että kasvotusten.

Osallistavuus ja avoimuus ovat muotoilualaa uudistavia ilmiöitä, ja aivan samalla tavalla mediamaailma tarvitsee tuoreita lähestymistapoja pysyäkseen kiinnostavana ja ajankohtaisena.

Kokemukseni Huilissa opettivat monta asiaa muun muassa sinnikkyydestä ja omakustannemedian arjen haasteista. Tulen edelleen jatkamaan Huilin tukijoukoissa kannustamassa ja kehittämässä lehden toimintaa, sillä maamme tarvitsee vaihtoehtoisia medioita, joiden toivoisi saavuttavan myös entistä suuremman lukijakunnan.

 

Huili tarjoaa jatkossakin työharjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja toimittaja-, valokuvaaja-, kuvittajaopiskelijoille. Ja miksei muillekin kestävästä elämäntavasta ja mediasta kiinnostuneille.. Valitettavasti emme pysty maksamaan harjoitteluista palkkaa. Jos sinua kiinnostaa harjoittelu Huilissa, laita sähköpostia osoitteeseen riikka.suominen [a] huililehti.fi. Kerromme mielelläni lisää!

 

 

 

 

Kommentoi